keskiviikko 2. tammikuuta 2013

BLOGI ON MUUTTANUT

Nyt kaikki kipin kapin uuteen osoitteeseen kurkkimaan, millaiselta siellä näyttää!

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Ensi vuonna...

Kuten joku on kenties saattanut havaita, tämä blogi ei ole päivittynyt sitten lokakuun. Kaikenlaista olen tässä parin kuukauden aikana kuitenkin ehtinyt tehdä. Etenkin joulun alla paniikkineuloin lahjoja valmiiksi, kuten tapanani on.

Kirjoitusintoa on syönyt isolta osin myös se, että takaraivossa on jyskyttänyt iso vasara tekstillä "blogiuudistus". Vuoden alussa (ei heti keskiyön jälkeen, mutta alussa kuitenkin,) otan vanhat kirjoitukset matkaani ja muutan osoitteeseen http://seamfighting.blogspot.fi/ (toistaiseksi blogi näkyy vain minulle, huom). Samalla blogin nimeksi vaihtuu Fighting the seams. Pyrin tekemään vaihdon mahdollisimman helpoksi ja tämä osoite jää pystyyn ohjailemaan kävijät uuteen blogiin.

Tässä loppusyksyn ja alkutalven mittaan varastoon on kertynyt valtavasti esiteltäviä juttuja, eli sisältöä blogiin on tulossa jonoksi asti.
Uudenvuodenlupaukseni onkin aloittaa bloggailu uudessa osoitteessa oikein ahkerasti, toivottavasti seurailette minua sinne!